keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Leikkaus ohi... potilaalla krapula

Leikkaus sujui hyvin ja Hemmo pääsi kotiin eilen iltapäivällä. Oli kaveri vielä vähän opiaattitripillä kun lähdettiin sairaalasta kotia kohti.

Hemppa käveli ilman luukkaamista ihan kun ei mitään olisi tehty. Todellisuus sitten iski krapulan muodossa vähän myöhemmin kotona. Kaveri vikisi/örisi koko illan ja suurimman osaa yötä ja jalka tuntui olevan aika kipeä. Tänä aamuna sitten oli jo parempi ja ruokakin maistui.

Nyt sitten ensimmäinen kontrollikäynti kahden viikon päästä ja toivottavasti viimeinen neljän viikon päästä.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Leikkaukseen

Jan Räihä katsoi Hemmon röntgenkuvat ja totesi vamman vaativan leikkauksen. Murtuma on vaikeassa paikassa lähes luun juuressa ja jänteet ja lihakset vetävät luun varmasti vinoon. Näin ollen pitää laittaa sulava pinni tukemaan luun sisään.
Leikkausaika huomenna aamulla klo 9.00

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Takapakkia Kevätreeneihin

Koiruudet oli torstaipäivänä taas kerran Espoonlahden jäällä ulkoilemassa. Keli oli hieno ja olosuhteet hyvät. Hetken kirmailtuaan Hemmon meno vaihtui kolmella jalalla kinkkaamiseksi. Mitään ihmeellistä ei ollut tapahtunut, eikä jalassa ollut mitään näkyvää vammaa. Jalka turposi illalla ja kolmen jalan meno jatkui, Hemmo ei varannut jalalle ollenkaan. Yön aikana jalka sitten turposi lisää ja oli selkeästi kipeä. Eikun varaamaan aikaa Espoon eläinsairaalaan. Illalla sitten otettiin röntgenkuvat jalasta ja niinhän siinä sitten oli luu murtunut vasemman takajalan jalkapöydän laitimmaisen luun alaosassa. Jalkaan asennettiin tukiside kevyellä lastalla vahvistettuna. Jalkapöydän 3 muuta ehjää luuta toimivat myös lastoina. Meillä on varattu kontrolliaika Jan Räihälle maanantaille, jolloin arvioidaan murtuman leikkaustarve.

Eli Team Larsvintin kokeneemman kilpurin reenikausi keskeytyi nyt sitten kesken parhaan kevään.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Lumiriehaa Espoonlahden jäällä


PItkästä aikaa tuli otettua kamera mukaan kun koirat pitivät hauskaa Espoonlahden jäällä. Käy katsomassa täältä